 |
|
|
Tarina Koskelasta
Tämän tarinan leiripaikasta pari lippukuntamme vaeltajaa loi iltasaduksi...Olipa kerran tarina tytöstä ja pojasta
He ehtivät tuntea toisensa jo useamman vuoden, kunnes tytön perheen täytyi elannon perässä muuttaa toisille seuduille. Poikaa tämä kovin suretti, koska hänelle oli alkanut pikkuhiljaa kehittyä lämpimiä tunteita tyttöä kohtaan. Poika yritti kerätä rohkeutta kertoakseen tytölle tunteistaan, mutta lähdön päivän koittaessa hän ei osannut sanoa tälle muuta kuin "hyvästi".
Tyttö jatkoi elämäänsä unelmoiden varakkaammasta elämästä kauniissa kartanossa luonnon keskellä ja puolisosta jota rakastaa, muistellen vain harvoin poikaa, jonka nuoruudessaan tunsi.
Poika ei kuitenkaan unohtanut rakastamaansa tyttöä. Huomattuaan, että toista mahdollisuutta tunteidensa tunnustamiseen ei tulisi, hän päätti elää elämänsä seuraten tytön unelmia ja toivoen joskus löytävänsä onnen.
Poika muisti tytön unelman metsäkartanosta, osti palan maata ja rakensi tytölle kauniin kartanon käyttäen siihen useita vuosia elämästään. Hän rakensi kartanon sellaiseksi, millaisena uskoi tytön siitä pitävän. Useita suuria ikkunoita, jotta tytön rakasta aurinko pääsisi sisään, keittön ja ruokasalin, jotta tytön rakastama aurinko pääsisi sisään, ja suuren pihapiirin, jotta tyttö voisi kulkea ulkona nauttien elämän pienistä iloista. Kun kaikki muu oli valmista, rakensi hän sisäänkäynnin yläpuolelle auringon, sillä se muistutti häntä tytöstä niin kovin. Yhteen tämän auringon säteistä poika kirjoitti sanat: "Tämä unelma on tytön, jolla on silmissään auringonpaistetta."
Kartano vaihtoi omistajaa useaan kertaan pojan kuoleman jälkeen ja tytöstä kertova kirjoitus peittyi uusien maalikerrosten ja ajan patinan alle tarinan pikkuhiljaa hiipuessa ihmisten mielistä.
Olipa kerran tarina tytöstä ja pojasta, kunnes aika peitti sen alleen.